Rashida Timbilla on Kouvottarien toinen vahvistus – Elli Salovaara jatkaa Kouvolassa

Kouvottaret on solminut tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen kanadalaisen 185-senttisen Rashida Timbillan kanssa. Timbillan lisäksi takapelaaja Elli Salovaara jatkaa Kouvolassa myös tulevalla kaudella.

Tämän kuun lopussa 29 vuotta täyttävä Timbilla pelasi yliopistovuotensa University of Massachusettsissa, jossa hän kuului joukkueen aloituskokoonpanoon kaikilla neljällä kaudellaan. Viimeisellä kaudellaan yliopistossa tilastoiksi kerääntyi 8,0 pistettä ja 9,6 levypalloa. Timbilla osoitti monipuolisuutensa tilastoimalla jokaisella kaudella myös yli 2 koriin johtanutta syöttöä, parhaan kausikeskiarvon ollessa 4,0 syöttöä ottelua kohden.

Ammattilaisuransa Rashida aloitti Portugalissa kaudella 2016-2017. Portugalin liigan jälkeen tie vei länsinaapuriin Ruotsiin, jossa Timbilla kokosi mukavat tehot 12,1 pistettä, 13,6 levypalloa sekä 3,8 syöttöä. Ruotsin ja Portugalin lisäksi Timbilla pelasi myös Saksassa ennen siirtoaan Romaniaan viime kaudeksi.

Romanian liigassa Timbilla kokosi 22 ottelussa keskiarvoikseen 13,6 pistettä, 10,6 levypalloa 4,0 syöttöä ja hulppeat 3,2 riistoa. Kahden pisteen heittonsa iso pelaaja upotti hyvällä 53,5% tarkkuudella. Timbillan urheilullisuus ja monipuolisuus olivat avainasemassa vakuuttamaan Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodigin:

”Rashida on urheilullinen iso pelaaja, joka juoksee kenttää hyvin ja on erittäin vahva levypallopelaaja. Hyökkäyksessä hän on monipuolinen pystyen tekemään koreja postista tai laittamaan palloa lattiaan kaarella. Lopulta syöttötaito ja miten hyvin hän näkee kenttää, olivat asiat, jotka erottivat hänet muista. Keskustelut viime kauden valmentajan kanssa olivat positiivisia ja uskon, että löysimme hyvän tyypin vahvistamaan joukkuettamme.”

Timbilla itse koki Kouvottariin saapumisen hyvänä askeleena uralleen:

”Valinta tulla Kouvottariin tuntui luonnolliselta ja keskustelut Joonaksen kanssa osoittivat, että joukkueen pelitapa sopii minulle. Pelaajana olen monipuolinen, tykkään syöttää palloa ja hakea levypalloja, mutta pystyn myös tekemään koreja ja puolustamaan. Uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta monin eri tavoin.”

Kouvottaret – Naisten Korisliiga – Jatke Arena, Kouvola, Finland – 12/10/20202 – ©Ville Vuorinen/Korisliiga

Vuonna 2000 syntynyt takapelaajan paikoilla viihtyvä Elli Salovaaralle tuleva kausi Kouvottarissa on kolmas. Viime kaudella Salovaara sai enemmän vastuuta ja vastasi huutoon erinomaisesti.

Peliaikaa nuori pelaaja sai lähes 7 minuuttia enemmän ottelua kohden kuin ensimmäisellä kaudellaan. 29 ottelussa keskiarvoiksi Salovaara taiteili 5,6 pistettä, 2,6 levypalloa ja 2,3 syöttöä. Kakkoset upposivat 41,7% tarkkuudella ja kolmoset 20% tarkkuudella.

Pudotuspeleissä Salovaaran vastuu kasvoi entisestään, kun peliaikaa tuli yli 34 minuuttia ottelua kohden. Tehot puolivälierissä olivat 3,5 pistettä, 4,0 levypalloa ja 2,5 syöttöä. Salovaara on ollut juniorimaajoukkueessa vakiokasvo, kun maaotteluja U18 maajoukkueessa kertyi 37 ja niissä pisteitä syntyi keskimäärin 2,2.

Päävalmentaja Frimodig oli syystäkin tyytyväinen Salovaaran jatkosopimukseen:

”Elli on harjoitellut alkukesän erittäin hyvällä intensiteetillä ja odotan innolla millaisia kehitysaskelia saamme kauden aikana nähdä. Hän oli viime kaudella jo isossa roolissa ja tuo urheilullisuutta molempiin kenttäpäätyihin. Todella hieno ja tärkeä jatkosopimus meille!”

Kouvottarien sopimukset kaudelle 2021-22: Sarah Toeaina, Roosa Frimodig, Henriikka Vähäuski, Yasmine Blomfelt, Iiris Muhonen, Emma Lampèn, Pinja Leppänen, Johanna Räty, Elli Salovaara ja Rashida Timbilla. 

Teksti: Santtu Tuviala